Mentoroinnilla yhteys ammattilaisten ja opiskelijoiden välille

Festivaali toteutettiin TEHDAS Teatterissa elokuussa 2019.Prosessiin osallistui myös HUMAKin kulttuurituottajakoulutuksen opiskelijoita esityksien ja festivaalin tuottajina.

OIVA-hanke mahdollisti jo kauan tiedostetun ja keskustellun tarpeen luoda yhteys teatterin ammattitaiteilijoiden ja uraansa aloittelevien taiteilijoiden välillä. 

Mentorointiprosessi kesti noin vuoden (syksystä 2018 ja elokuuhun 2019) ja huipentui TEHDAS Teatterissa toteutettuun yleisölle avoimeen festivaaliin ja seminaariin- Seminaariin osallistuivat kaikki Taideakatemian teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijat sekä monet TEHDAS Teatterin ammattitaiteilijat ja henkilökunta. Taideakatemian uudet teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijat saivat ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata sekä koulusta aiemmin valmistuneiden, jo alalla vuosia toimineiden ammattitaiteilijoiden että koulusta juuri valmistuvien välistä dialogia, osallistua toiminnan jatkumoon ja saada tietoa ja oivalluksia alan koulutuksen historiallisesta merkityksestä ja sisällöstä.

Opiskelijan toiveista kirjallisiin palautteisiin

Valmistuvan, neljännen vuoden teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoille avattiin erillinen haku vuodelle 2018–2019, jossa kyseisenä vuonna koulutuksesta valmistuvat opiskelijat voivat hakea Nousut-festivaaliin. Kaikki opiskelijat, jotka tekivät toiminnallisen opinnäytetyönsä kyseisenä opiskeluvuotena, olivat oikeutettuja hakemaan mentoriohjelmaan. Opiskelijat täyttivät kyselykaavakkeen, jossa he joutuivat avaamaan työnsä vaiheita, taiteellista pyrkimystään, teknisiä valintoja, tematiikkaa sekä omia sisällöllisiä toiveitaan mentoriohjelmasta. 

Oikeat mentorit opiskelijoiden tueksi

Taideakatemian teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutuksen sekä TEHDAS Teatterin johtajan Venla Luoman välillä solmitun sopimuksen mukaisesti TEHDAS Teatteri valitsi teatterissa toimivien ammattitaiteilijoiden joukosta kolme mentoroinnista kiinnostunutta taiteilijaa, jotka toimisivat valmistuvien opiskelijoiden mentoreina. Mentoreiksi oli kutsuttu TEHDAS Teatterissa toimivat ammattitaiteilijat Pia Kalenius, Maiju Tainio sekä Antti Manninen. Prosessia suunniteltaessa oli päätetty, että jokaiselle esitykselle osoitetaan kaksi mentoria keskustelun rikastuttamiseksi ja työnjaon helpottamiseksi.

Kaikki mentorit katsoivat kaikki esitykset, joista mentorien välisissä keskusteluissa valittiin mentoriparit kullekin esitykselle. Aluksi siis valittiin mentoroitavat esitykset ja sen jälkeen niille mentoriparit. Valinnat tapahtuivat mentorien mukaan luonnollisesti ja selkeästi ilman ristiriitoja tai poikkeavia näkemyksiä. Valinnoissa painotettiin kunkin mentorin henkilökohtaista taiteellista ”kieltä”, henkilökohtaista innostusta sekä mahdollisuutta ja valmiutta tarttua esityksen sisällön ehdottamiin kehittämiskohteisiin. Monissa valinnoissa korostui mentorin oman taiteellisen kielen, näkökulman ja/tai kysymyksenasettelun yhteneväisyys mentoroitavan projektin kanssa. Valituissa töissä ilmeni yhteneväisyytenä se, että niissä kaikissa oli jokin tekninen tai teemallinen fokus tarkennettuna, johon mentorin oli helppo tarttua ja pohtia niiden pohjalta erilaisia kehittämisehdotuksia. Ei-valituissa teoksissa yksi yhteinen tekijä oli ”hälyisyys”, niissä ei tuota selkeää fokusta ilmennyt. Näissä teoksissa olisi vaadittu huomattavasti enemmän aikaa teoksen kehittämiseksi sisällöllisesti ja teknisesti toimivaksi festivaaliesitykseksi. Yhdessä tapauksessa pohdittiin, miten mentorin läheinen suhde mentoroitavaan voisi vaikuttaa mentorointiprosessiin, ja tämän kohdalla päädyttiin siihen, ettei kyseinen mentori osallistunut kyseisen tekijän työn mentorointiin. Koska kyseessä oli kolme mentoroitavaa työtä ja kolme mentoria, oli mentorien jako eri projekteille helppoa ja mielekästä.

Valitut kolme työtä olivat tyylilajiltaan ja toteutukseltaan erilaisia: nykytanssiteos, nukketeatteriteos ja perinteisempi käsikirjoitettu draama. Tämä todensi myös teatteri-ilmaisun ohjaajakoulutuksessa olevan moniäänisyyden ja -taiteisuuden. Opiskelijat toimivat pitkälti oman tekniikkansa, näkemyksensä ja tavoitteidensa mukaisesti, jolloin opinnäytetyötkin ovat hyvin erilaisia, sisällöltään ja tyylilajiltaan toisistaan poikkeavia.Opiskelijoilla on lupa olla koulutuksessa ja opiskelutuotoksissaan omanlaisensa.

Esityksien valinnan kriteereiksi nousivat esityksen kehityspotentiaali, fokuksen ja esityksen tyylilajin selkeys sekä varsinkin käytännössä ajankäytön resursointi itse mentorointiin, harjoituksiin elokuussa 2019 ja esityksiin festivaalilla. Valintakeskustelut käytiin mentoreiden välillä, ja heidän tavoitteensa oli tehdä kaikkien mentoriryhmään kuuluvien hyväksymät valinnat.

Mentoreille oli varattu työaikaa 60 tuntia, mikä koostui esityksien katsomisesta, keskusteluista teatterinjohtajan sekä muiden mentoreiden kanssa, keskusteluista mentoroitavien kanssa, kirjallisten palautteiden kirjoittamisesta, harjoituksien seuraamisesta sekä purku- ja seminaaritilaisuudesta. Varattu resurssi osoittautui juuri oikeaksi ja mielekkääksi. Joissakin tapauksissa keskustelua herätti työn kirjaamisen haastavuus: miten tehdä näkyväksi ajatustyö ja prosessin ulkopuolella käydyt keskustelut ja henkilökohtaiset pohdinnat? Kuitenkin kaikki mentorit olivat sitä mieltä, että kyseinen resurssi oli juuri oikein mitoitettu suhteessa annettuun tehtävänantoon.

Mentoriryhmä päätti kirjoittaa kaikille opinnäytetyönsä tehneille kirjallisen palautteen, mikä oli erittäin kohtelias ja asiallinen ele ja antoi myös niille töille ja tekijöille, jotka eivät päässeet mentoroitaviksi, mahdollisuuden kehittää omaa työtään jatkossa sekä reflektoida omaa tekijyyttään.

Ennen mentoriprosessin alkua mentorit kävivät vielä Venla Luoman kanssa keskustelun tuntiresurssien käytöstä suhteessa töihin. Sovittiin, että mentorit eivät tarkastele omaa työtään minuuttikirjanpidolla, vaan suhtautuvat mentorointityöhön, kuten mihin tahansa taiteelliseen prosessiin, ja toimivat enemmän tilanteen, tekijän ja työn vaatimalla tavalla. Myöskään tuntien jakoa mentoriparien välillä ei päätetty etukäteen vaan toimittiin vaihtuvien tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Mahdolliset työtehtävien muutokset mentoriparien välillä keskusteltiin ja sovittiin prosessin kuluessa. Mentoriryhmä määritteli, kuinka paljon tunteja käytetään esityksien katsomiseen, keskusteluihin, kokouksiin ja tapaamisiin, suunnitteluun, harjoituksien seuraamiseen, festivaaliviikonloppuun, purkukeskusteluihin sekä tuohon tärkeään kirjalliseen palautteeseen kaikille hakuun osallistuneille.

Kirjallinen palaute osoittautui voimakkaaksi ja tärkeäksi pedagogiseksi panokseksi kaikille valmistuville opiskelijoille, ja siihen kului mentorien mukaan yllättävän paljon aikaa, jota ei osattu etukäteen välttämättä realistisesti resurssoida. 

Mentoreiden työnkuvat ja osallistuminen projekteihin olivat hyvin projektikohtaisia. Mentorit olivat jo sopineet, että mentorointiprosessi perustuu teosten tekijöiden kuuntelulle: heidän tilanteensa ja tarpeensa mukaiseen toimintaan. Mentorit ilmaisivat jo prosessin alussa, että heitä voi käyttää mihin tahansa taiteelliseen tai tekniseen, teosta kehittävään sisällölliseen toimintaan. Eräässä tapauksessa mentorit toimivat harjoittelun ”marsuina” – eli koe-esiintyjinä lavalla, jossa asemoitiin esiintyjiä suhteessa tilaan ja näytelmän eri kohtauksiin. Mentorit myös rohkaisivat ja ohjasivat tekijöitä esimerkiksi tilavalinnoissa, jotta jokaiselle teokselle olisi toimivat ja asianmukaiset näyttämölliset mahdollisuudet. Yleisesti työnkuva oli mentorien ja mentoroitavien välillä hyvin dialoginen; taiteellista työtä kehittävää ja tukevaa keskustelevaa pohdintaa, jossa mentorit esittelivät eri ratkaisumalleja ja erilaisia näkökulmia taiteellisiin ja sisällöllisiin haasteisiin.

Yleinen huomio oli prosessin aikana esiin tulleiden tarpeiden samankaltaisuus eri projekteissa. Tarpeet ja haasteet ilmenivät samanlaisina, joten mentorointikeskustelujen sisältö ei mittavasti vaihtunut tekijöiden välillä. Opinnäytetyöt ovat vielä opiskelutöitä, joten selkeä taiteellinen fokus, tekniset tarkennukset, yksityiskohdat, dramaturgiset syväluotaukset jäävät yleensä hieman vaillinaisiksi. Näitä tarkennuksia mentorit alkoivat ensisijaisesti prosessissa tehdä yhteistyössä mentoroitavien kanssa. Tärkeimpänä elementtinä opinnäytetöiden kehittämisessä Antti Manninen mainitsee ”dramaturgian ja symbolitasojen selkiyttämisen”. 

Yleisesti koko Nousut-festivaalin yhteydessä toteutettu mentori-ohjelma toimi erittäin hyvin ja osoitti toiminnan hyödyllisyyden sekä mentoreille, tekijöille että osallistuville instituutioillekin, joiden toiminnalliseen vuosikelloon kyseinen festivaali seminaareineen sopi hyvin. 

Ammattikorkeakoulun näkökulmasta prosessi kehitti työelämäyhteistyön sisältöjä ja antoi viitteitä eri yhteistyön malleista tulevaisuudessa.

Kyseistä festivaaliformaattia ollaankin nyt kehittämässä ja toteuttamassa syksyllä 2020 ja 2021. Työelämäyhteistyö alumnien kanssa kirkastaa omaa toiminnan fokusta ja ylläpitää tärkeää dialogia myös koulutuksen fokuksesta ja valituista sisällöistä. Työnjako kahden erilaisessa fokuksessa toimivan instituution välillä onnistui tässä kyseisessä prosessissa hyvin ja toimi rohkaisevana esimerkkinä tulevaisuuden yhteistyöhankkeille. 

Teatterin näkökulmasta uusien tuotantojen esittäminen ja tämänkaltaisten tuotantoformaattien kokeilu kehittää heidän toimintaansa ja mahdollistaa uusien yleisöjen saamisen teatteriin sekä tuo alan uusia taiteilijoita osaksi teatterin yhteistyöverkostoa. 

Yhteistyö nuorien, vastavalmistuneiden opiskelijoiden ja pitkään alalla olleiden taiteellisesti aktiivisten taiteilijoiden kohtaaminen ja törmäyttäminen osoittautui tärkeäksi osaksi taidealan alueellista ja sisällöllistä kehittämistä.

---

Mentoroinnissa toteutettujen teosten esittely

Nousut – uusien tekijöiden festivaali 30.8.–1.9.2019

L’homme qui a voulu – Ihminen joka tahtoi

Teos ihmisestä ympäristössä ja ajassa tapahtuvan vääjäämättömän muutoksen keskellä.

Tšehovilaisesta mielenmaisemasta ammentava, kolmelle tanssijalle tehty liikkeellinen teos hetkestä, jolloin kesä on kääntynyt syksyksi ja muutos on alkanut. Jotain on jo tuhottu, muuttunut, ja jotain on tapahtumassa. Ehkä nämä ihmiset eivät tajua sitä tai eivät halua tajuta. 

On Ihminen joka tahtoi. 

L’homme qui a voulu on assosiatiivinen kuvaelma ihmisen halujen ja toiveiden katoamisesta joutilaisuuden ja toimettomuuden (kirsikka)tarhoihin. Esityksessä ajan kulkuun ja muutokseen liittyvät kysymykset ruumiillistuvat liikkeellisiksi olemassaoloiksi ja voimakkaan visuaalisiksi näyiksi.

Konsepti, ohjaus ja koreografia: Tuija Lappalainen

UHRI

Mitä kaikkea olet valmis tekemään tullaksesi nähdyksi ja jotta kokisit olevasi rakastettu? Kuka on uhri?

Ohjaus ja käsikirjoitus: Jutta Lahtinen

7 SISARUSTA

Iso kivi, epäjumalia, ajopuuta ja tipahtaneita tähtiä. Uudestaan ja uudestaan käyvät seitsemän sisarusta karhunpainiin kohtalon kanssa. 

Turun nukketeatterilinjalta valmistuneen Valtteri Alasen 7 sisarusta on esitys, joka tuijottaa yötaivaalle ja tarkastelee universaaleja myyttejä tutun tähtikuvion takana. Täällä Impivaaran kulmilla tulkinta kietoutuu Kiven veljeksiin ja väkiviinan katkuun, mutta tarinaa seitsemän sisaruksen paosta hiidenkivelle on kerrottu tuhansia vuosia ympäri maailman. 

Ohjaus ja Dramaturgia : Valtteri Alanen