Loikkarihahmoja työelämän poluilta

Tekijät: Leena Unkari-Virtanen, Jussi Onnismaa ja Arto O. Salonen

Artikkelissa pohditaan uraloikkia haastatteluaineistosta tuotettujen hahmojen, eräänlaisten avattarien, kautta. Hahmot perustuvat 56 haastattelun muodostamaan aineistoon, joka koottiin Oiva-hankkeessa (ESR 2017–2020). Haastateltavat sovelsivat osaamistaan alalleen epätyypillisissä tehtävissä tai työympäristöissä. Haastatteluaineistosta tuotettiin viisi uraloikkarihahmoa, joiden avulla tehdään näkyväksi ns. uuden työn (1) positiivisia tulkintoja – merkityksellisen ja hyvän elämän kuvauksia työn murroksessa ja aloilla, joilla ei ole yhtä etukäteen viitoitettua ammatillista polkua. 

Työelämän muutos

Työ, työurat ja ammatillinen osaaminen ovat  muutoksessa, ja myös kieli, jolla näistä puhutaan, muuttuu. Muutoksissa kielikuvien takaa häämöttävät usein vanhat mallit ja toimintatavat, kun uusi on vasta kehkeytymässä eikä välttämättä vielä edes näyttäydy tavoiteltavana vanhaan verrattuna. Työelämän ja osaamisen muutoksia on kuvattu esimerkiksi seuraavilla sanoilla:

  • Moniosaaminen (2)
  • Ammattien laaja-alaistuminen (3)
  • Kolmas työ (4)
  • Epälineaariset työurat (6)
  • Työn murros ja työmuotojen monipuolistuminen (7)
  • Yleinen eli geneerinen osaaminen (5)
  • Ennakointiosaaminen ja resilienssitaidot (8). 

Kertomukset ja narratiivit uuden työn arjesta luovat mosaiikkimaisen kuvan vaihtelevista tilanteista, työurista ja tehtävistä (esim. 9). Tutkimuksissa tarkastellaan erilaisiin teoreettisiin lähtökohtiin kiinnittyen uuden työelämän ymmärrystä ja käsitteitä sekä ammatillisen identiteetin muutoksia (esim. 10, 11, 12, 13, 14). Monissa selvityksissä etsitään pohjaa muutoksen tuottamien uusien tilanteiden ratkaisemiseksi, kuten koulutuksen kohdentamiselle uusille osaamisen alueille (esim. 15, 16, 17).

Uraloikkarihahmot ovat puheenvuoro keskustelussa uudesta työtä ja työelämän murroksesta. Tässä keskustelussa esimerkiksi Järvensivu ja Pulkki toteavat, että ”työura kehkeytyy systeemisessä kontekstissa, jota luonnehtivat eri tekijöiden väliset monisuuntaiset kytkeytyneisyydet, jatkuva heikosti ennakoitavissa oleva muutos sekä epävarmuudet, satunnaisuudet ja suunnittelemattomat tapahtumat” (18). He soveltavat muuttuvien työurien ymmärtämiseen työurien kaaosteoriaa (19) ja jaottelevat työurat suoraviivaiseen, heilurimaiseen, hahmonsa löytävään ja hahmottomaan. 

Tässä artikkelissa kysytään, miltä työurat näyttävät haastateltavien kokemuksissa osana hyvää ja merkityksellistä elämää. Taustalla voi hahmottaa R. Vance Peavyn ajatuksen, jonka mukaan työtä tai uraa ei tarvitse mieltää erillisinä elämänalueina, vaan niiden merkitystä voi kartoittaa elämän kokonaisuudessa, hyvän elämän yhtenä osana (20). Ainoa mielekäs ura-sanan merkitys on ura elämänä tai elämä urana, jollainen on jokaisella. Uravalintojaan suunnitteleva pohtii monenlaisia hyvään elämään liittyviä kysymyksiä, Peavyn mukaan mahdollisesti esimerkiksi seuraavanlaisia: 

  • Mitä oivalluksia tai tietoja tarvitsen, jotta pääsen lähemmäs tavoitettani? 
  • Mitä taitoja minun täytyy hankkia, jotta pääsisin sellaiseen asemaan tai tilanteeseen, joka on minulle merkityksellinen? 
  • Millaiset arvot tai asenteet palvelevat minua parhaiten? 
  • Mitä mahdollisia tulevaisuuksia minulla on? 
  • Voinko nähdä itseni keskeneräisenä ja tekeillä olevana projektina?  
  • Miten voin ymmärtää paremmin ympäristöä, jossa elän, ja miten voin olla sen kanssa paremmin vuorovaikutuksessa? 
  • Mitä rajoituksia tielläni on? Voinko voittaa ne? Miten? 
  • Otanko vastuuta tekemisistäni ja ratkaisuistani?

Uraloikkarihahmot

Peavy on pohtinut minuuden erilaisia ääniä ja sitä, mitä ihminen haluaa itsessään elämänsä kokonaiskuvassa toteuttaa. Painottuvatko hyvän elämän kokemuksissa esimerkiksi terveys ja ruumiillisuus, ihmissuhteet, henkisyys, leikki ja luovuus vai työ ja opiskelu? Peavyn ajatuksena on, että merkityksellinen ja hyvä elämä, työura sen osana, voi rakentua monilla tavoin omia intentioita seuraten, jopa työn murroksessa, jossa pitkään mahdollisena näyttäytynyt jatkumo siirtymistä opiskelusta työelämään, siellä vakaaseen työsuhteeseen ja kohti eläkeikää ei toteutuisikaan (21).

Loikkarihahmot antavat mahdollisuuden kuulostella minkälaisia hyvän ja merkityksellisen elämän puolia haluaa työelämän käänteissä itsessään toteuttaa.

Samooja

Samoojaa kuvaava piirretty hahmo, joka kävelee patikointikeppi kädessä.

Työympäristöllä ei ole samoojalle juurikaan väliä. Hänellä on valmiudet edetä erilaisissa maisemissa, poluttomissa maastoissa ja vaihtelevissa sääolosuhteissa vakaasti askel askeleelta – hän on valinnut tapansa olla osaaja ja matkantekijä. Haastatteluaineistossa vakaus saattoi ilmetä jopa välinpitämättömyytenä työuran tavoitetta tai työympäristöä kohtaan, mutta samalla myös tarkkanäköisenä tietoisuutena kulloisistakin olosuhteista.

Samoojan vakaus tuo mieleen pyhiinvaeltajan. Sosiologi Zygmunt Bauman on kuvannut pyhiinvaeltajaa kulkurin ja turistin vastapainona (22, 23). Pyhiinvaeltaja etsii kiinteää ja lopullista identiteettiä, ja pyhiinvaeltajan matkan määränpää on suhteellisen pysyvä, mikä tuo elämään vakautta. Oma hyvä nousee yhteisestä hyvästä.

Sipulinkuorija

Sipulinkuorijalla on sisäinen mielikuva itseään kiinnostavasta ja itselleen tärkeästä ydinasiasta, jota kohti hän etenee ja jota selvittää työtehtävä tehtävältä. Työympäristöt saattavat vaihtua ja tehtävät olla hyvinkin erilaisia, mutta Sipulinkuorija itse tietää ja tunnistaa mitä kohti hän hakeutuu, mitä haluaa kulloisessakin tehtävässään oppia ja tutkia. Haastatteluaineistossa tämä ilmeni esimerkiksi puheissa työpaikan vaihtamisesta, kun jokin tehtävään liittyvä sisäinen tarve tuli tyydytetyksi, ja toisaalta avoimuutena uuden oppimista kohtaan.
Sipulinkuorijan vahvuutena voi nähdä pitkäjänteisyyden sekä omien intentioidensa tunnistamisen, sen, mitä hän haluaa saada aikaan ja miten hän voi toteuttaa itseään. Esimerkkinä intentionäkökulmasta on eräs koulutuskäyttöön tallennettu ohjaajan ja yläasteikäisen tytön välinen keskustelu. Kun tyttö totesi laajemmin perustelematta haluavansa ryhtyä hieroglyfikirjoittajaksi seurasi keskustelussa hämmentynyt tauko, eikä asiaan enää palattu. Jos ohjaaja olisi intentionäkökulmasta tähän tarttunut, hän olisi kysynyt mitä nuori nainen halusi itsessään toteuttaa hieroglyfikirjoittajan tehtävässä: taiteellista, kielellistä, historiaan liittyvää tai jotain muuta intentiota?

Intentiot voidaan määritellä yksilön merkitykselliseksi suuntautumiseksi maailmaan ja elämään. Richardsonin (24, s. 418) mukaan toimijuuden ja intentioiden korostus auttaa tarkastelemaan ura- ja elämänsuunnittelua kontekstuaalisesti. Tätä intentioiden kontekstisidonnaisuutta kuvaa sipulinkuorijan sinnikäs uurastaminen sipulinsa parissa – vaikka hän ulkoisesti työskentelisi vaikka hieroglyfikirjoituksen parissa.

Sipulinkuorijaa kuvaava piirretty hahmo, jolla on taustalla sipulinkuva.

Heinäsirkka

Heinäsirkkaa kuvaava piirretty hahmo, jolla on tuntosarvet ja ruohonkorsi suussa.

Heinäsirkkaa ohjaa sisäinen paikkatieto, jonka perusteella hän osaa tunnistaa mahdollisuutensa etäälläkin olevissa tehtävissä. Hänellä on myös kyky irtaantua, eivätkä väärät loikat häntä liikaa sido tai rasita. Haastatteluaineistossa tämä ilmeni tilanteisuutena, joissa haastateltava siirtyi tehtävästä, työpaikasta, ammatista ja koulutuksesta toiseen tai saattoi vaihtaa paikkakuntaa ilman, että mikään loikka merkitsi varsinaisesti käännettä työuralla. Mutta jokainen loikka tekee Heinäsirkasta juuri Heinäsirkan. 

Heinäsirkka on hieman kuin Zygmunt Baumanin kuvaama kulkuri. Kulkurin liikkeet eivät ole ennakoitavissa. Toisin kuin pyhiinvaeltajalta, kulkurilta näyttää puuttuvan päämäärä. Reitti muotoutuu pala palalta. Kulkuria pitää liikkeessä pettymys edelliseen paikkaan ja toisaalta toivo seuraavan paikan paremmuudesta. Jokainen paikka on kulkurille välipysäkki, mutta hän ei tiedä, kuinka pitkään aikoo missäkin viipyä. Se riippuu asukkaiden vieraanvaraisuudesta ja kärsivällisyydestä (25).

Köydenpunoja

Köydenpunoja osaa solmia tarjolla olevista mahdollisuuksista kestäviä punoksia. Hänellä ei aina ole toiveiden mukaisia aineksia – työpaikkoja – mutta hän osaa taidokkaasti yhdistää tavoitteensa ja ulkoiset mahdollisuudet pitäväksi punokseksi. Haastatteluaineistossa tämä ilmeni esimerkiksi muutosjoustavuuden kuvauksena tilanteissa, joissa omat toiveet eivät toteutuneet tai urapolulla ilmeni esteitä. Köydenpunojan liittää omat unelmansa mukaan monenlaisiin punoksiin.     

Filosofi Ludvig Wittgensteinin tunnettu köysivertaus vastaa tätä suuntautumista (26). Köyden lujuus ei johdu säikeiden pituudesta, vaan niiden (tässä: tavoitteiden ja mahdollisuuksien) lujasta yhteenkietoutumisesta.

Köydenpunojaa kuvaava piirretty hahmo, jonka käsistä lähtee neljä lankarullaa, joita se punoo yhteen.

Lasinpuhaltaja

Lasinpuhaltajaa kuvaava piirretty hahmo, joka puhaltaa lasiapalloa, jossa on pieni kasvin verso.

Lasinpuhaltajalla on materiaalinaan ihmiskunnan tuotoksista kaikkein hajoamattomin – lasi. Lasinpuhaltajan työuralla vaihtelee kuuman lasimassan puhaltaminen ja lepovaihe. Hehkuvan lasimassan muotoilu on valppautta vaativa työvaihe, josta saattaa seurata myös epäonnistuminen ja uusi puhallus. Lasinpuhaltaja joutuukin arvioimaan jokaisen puhalluksensa onnistumisen ja myös sen kestävyyden. Haastatteluaineistossa vaiheistus ilmeni esimerkiksi puheena, jossa samasta työstä oltiin välillä hyvinkin innostuneita, välillä taas uupuneita. Mutta kaikkine eri vaiheineen työn ja elämän kokonaisuus tuottaa suurta tyytyväisyyttä ja luomisen iloa.

Lasinpuhaltaja on kuin positiivinen ja luova käännös Baumanin (27) pelurista. Bauman kuvaa pelurin elävän riskien maailmassa, jossa aika jakautuu toisiaan seuraaviksi peleiksi. Lasinpuhaltajan aika sen sijaan jakaantuu eräänlaisiin luoviin riskeihin, luoviin episodeihin. Jokainen puhallus alkaa ja päättyy, jokaisen puhalluksen jälkeen Lasinpuhaltajan on aloitettava tyhjästä, palattava saman lasimateriaalin äärelle – mutta aiemmista puhalluksista viisastuneena, kenties hiukan enemmän kauneutta ympärillään.

Loikkarihahmojen syntytarina

Loikkarihahmot perustuvat Oiva-hankkeessa tehtyihin haastatteluihin. Tutkimukseen osallistuneet haastateltavat (N=56) valittiin viiden eri alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden alumnien joukosta tutkintojen omista verkostoista. Alat olivat kulttuurituottaja (Seinäjoen AMK), liikunnanohjaaja (Lapin AMK), ympäristösuunnittelija (HAMK), teatteri-ilmaisun ohjaaja (Turun AMK) ja musiikkipedagogi (Metropolia AMK). Haastattelut toteutti kunkin korkeakoulun lehtori, opinto-ohjaaja tai hankesuunnittelija. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. 

Haastatteluissa pyrittiin luomaan avoimilla kysymyksillä tilaa haastateltavien vapaalle kerronnalle ja kutsumaan esiin haastateltavien senhetkinen kertomus omista kokemuksistaan ja urapolustaan (28, 29). Haastattelut rakentuivat väljästi kolmen teeman ympärille:

  1. Haastateltavan käsitys omasta ammatillisesta osaamisestaan
  2. Osaamisen soveltaminen tämän työympäristössä
  3. Haastateltavan tunnistama ja toteuttama urapolun muutostarve, ”loikka”.

Litteroidusta aineistosta etsittiin haastateltavien kokemuksia ja kuvauksia siitä, miten heidän työuransa olivat kehkeytyneet osaamisen, valintojen ja ympäristön kytköksissä. Aineistosta teemoittelun avulla muodostetut uraloikkarihahmot pyrkivät ymmärtämään ja tulkitsemaan haastateltavien urapolkuja ehyinä ja sisäisesti loogisina. Loikkarihahmoissa ja niiden kuvauksissa tunnustellaan mahdollisuutta nähdä, kokea ja esittää esimerkiksi ns. pätkätöistä rakentuneissa urapoluissa uudenlainen narratiivi, joka perustuu työympäristön mukaan joustavalle mutta jatkumoksi koetulle ammatilliselle identiteetille. Mistä osaamisista tällainen urapolku voi rakentua? Mikä luo uraloikkarin kertomukseen urapolustaan eheyttä ja ammatillista tyytyväisyyttä?

Loikkarihahmot rakentuivat aineiston lähiluennan, ryhmittelyn, kiteyttämisen ja abduktiivisen ajatteluprosessin tuloksena ulkopuolisen katsetta tavoittelevan teorialähtöisen analyysin sijaan. Menetelmällisenä perustana on heuristinen tutkimus (30), joka perustuu aineiston tulkintaan kuunnellen tutkijan tai tutkijatiimin intuitiota, hiljaista tietämistä ja dialogia. 

Tilanteisuus, ajallisuus, käänne ja kokemus urapolun kertomuksissa

Haastattelut ja analyysi kiertyivät David Hermanin kuvaamien kertomuksen ydinelementtien – tilanteisuuden, ajallisen rakenteen, käänteen ja kokemuksen – ympärille (31). Tilanteisuus ilmeni haastatteluissa usein hyvin tarkassa työtehtävien ja -ympäristöjen läpikäymisessä. Joissakin haastatteluissa tilanteisuuden takaa valottui vain hyvin niukasti muita kerronnan elementtejä. Loikkarihahmoissa tilanteisuus ilmenee siinä, miten valinnat kytkeytyvät työympäristöön ja sen mahdollisuuksiin. 

Haastateltavat valitsivat, mitä tapahtumia ja kokemuksia he ottivat mukaan kertomuksiinsa. Haastatteluissa painottui onnistumisen kuvaukset, mutta myös epätietoisuutta ja negatiivisiksi nimettyjä tunteita kuvattiin. Haastateltavien valinnat kertovat paitsi haastattelun lähtöasetelmasta, myös kulttuurisesta kuvastostamme ja tarjolla olevista mallitarinoista, kuten LaPonte toteaa tutkimuksessaan (32):

Kun kerromme tarinaa työurastamme, meistä piirtyy samalla kuva tietynlaisena ihmisenä. Vaikka kertomukset nojaavat omaan elämänkulkuumme, ne eivät kuitenkaan ole täysin omia luomuksiamme. Ne perustuvat kulttuurissa tarjolla oleviin mallitarinoihin, jotka määrittelevät sitä, millaisia tapahtumia kertomukseen otetaan mukaan, miten tapahtumia arvioidaan ja millainen sen juoni on. Samalla mallitarinat tarjoavat tietynlaisia identiteettejä ja siten määrittävät ja rajoittavat sitä, millaisia me voimme olla ja miten meidän pitäisi toimia.

Tulkinnat haastateltavien kokemuksista perustuvat siihen, mitä he ovat kertoneet haastattelussa ja miten haastattelijat ovat esittäneet kertomusta täydentäviä kysymyksiä. Aineistosta oli luettavissa esimerkiksi haastateltavien valmius luoda urapolustaan kertomus, jossa korostuivat sisäinen motivaatio, kyky innostua ja kokea työn merkityksellisyyttä, tyytyväisyys omien vahvuuksien sekä taitojen ja tietojen hyödyntämisestä työtehtävissä ja työympäristöissä (33). Analyysissa pyrittiin kuitenkin tavoittamaan aineistolähtöisiä tulkintoja, jotka näyttävät uusia mahdollisuuksia hyvän työuran mallitarinoille käynnissä olevassa työn murroksessa.

Joissakin haastatteluissa työuran ajallinen tarkastelu painottui opiskeluaikaan. Analyysissa kertomuksen ajallinen rakenne oli kuitenkin laajempi, sillä haastateltavien kertomusten ajallisesta rakenteesta pyrittiin löytämään kuvauksia uraloikasta ja kertomuksen käänteestä. Käänne ei tässä tarkoita pelkästään loikkaa työpolulla, vaan esimerkiksi muutosta työtä koskevissa mielikuvissa ja valintojen taustalla olevassa ajattelussa, arvoissa ja käsityksissä.  Käänteiden tunnistaminen aineistosta perustui kuitenkin usein tulkintaan, sillä ajattelun käänteitä oli haastatteluaineistossa harvoin kuvattu selkeäksi rajakohdaksi. Käänteiden laatu saattoi olla erilainen ja syy käänteisiin saattoi olla joko sisäisistä tai ulkoisista olosuhteista johtuva. 

Loikkarihahmot uusien tarinoiden alkuina

Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata työuran valintojen kytkeytymistä yksilön osaamiseen ja ympäristön tarjoamaan kontekstiin. Tällaista kytkeytyneisyyttä jäljittäen muotoutuivat nämä lokkarihahmot ja näiden tarinat aineiston lähiluennassa sekä säännöllisissä keskusteluissa Oiva-hankkeen toimijoiden ja tutkijatiimin kanssa. Loikkarihahmot ilmentävät kytkeytyneisyyttä kahden keskeisen piirteen, työuran intention ja käänteen, avulla.  Loikkarihahmojen tarinallisuus jäsentää yksittäisistä aineiston havainnoista sauurempia, merkityksellisiä ja jäsentyneitä kokonaisuuksia (34). 

Loikkarihahmot ilmentävät siis haastatteluissa kuvattujen työurien käänteiden, kontekstien ja intentioiden kokonaisuutta. Niihin sisältyy jännitteitä ja myös ristiriitaisuuksia, joita sisältyy myös aineiston kuvauksiin ja elettyyn elämään. 

Taulukko 1. Tiivistelmä haastatteluaineiston intentioiden ja käänteiden havaintomatriisista
SamoojaKöydenpunojaLasinpuhaltajaHeinäsirkkaSipulinkuorija
Tavoite, intentioMatkaResilienttiUusiutuva, mutta osin aina samaSisäinen paikkatietoKohti ydintä
Käänteen määrittävä elementtiKonteksti, tilanneHaarautuvien mahdollisuuksien punontaDynaamisuus, luova prosessiYhdistää, tunnistaa etäältäAvoimuus omille intentioille

Miksi tutkimuksessa ja Oiva-hankkeessa haluttiin esitellä loikkarihahmot? Taustalla on särö työn ja sitä kuvaavan kielen välillä. Tavat ja mahdollisuukset tehdä työtä, olla töissä, työuralla ja työelämässä ovat muuttuneet. Silti monet kielikuvat, joita työurista käytämme, kuten pätkätyö tai epälineaarinen työura, rinnastavat varsin monien kokemukset työuran vaiheista pitkään vallalla olleeseen yhden työpaikan ja siinä etenemisen uramalliin. Mielikuvat ja mallitarinat vaikuttavat yksilöiden sisäisiin tarinoihin ja tarinat puolestaan kokemuksiin. LaPointe korostaa työuran narratiiveja käsitelleessä tutkimuksessaan, että jos vaihtoehtoisia tarinoita ei ole tarjolla, saattavat esimerkiksi työuralla onnistumisen mielikuvat kummuta menneestä ajasta ja olosuhteista, joita ei enää ole. Jos kielikuvat tai tarinat eivät tue esimerkiksi mahdollisuutta hallinnan tunteeseen, horjuu yksi hyvinvoinnin, motivaation ja hyvän elämän kivijaloista (35).

LaPointe näkee uramuutoksia kannattelevien mallitarinoiden keskeisenä piirteenä mahdollisuuden työstää ja muokata tarinoita – eli identiteettityön mahdollisuuden:

“[…] miten otamme käyttöömme – usein automaattisesti ja tiedostamattamme – erilaisia kulttuurisia kertomuksia ja diskursseja, joiden kautta paikannumme tietynlaisiksi ihmisiksi (35)?”

Sekä yhteisöjen että yksilöiden tarinat voivat muuttua, ja niitä voi myös tietoisesti muuttaa (36). Loikkarihahmot antavat yhden mahdollisuuden paikantaa omien valintojen onnistumista, ainutlaatuisuutta ja merkityksellisyyttä myös epätyypillisissä tehtävissä ja työuralla.

Lähteet

  1. Julkunen, R. 2008. Uuden työn paradoksit. Tampere: Vastapaino.
  2. Oivallus. 2011. Oivallus loppuraportti. Elinkeinoelämän keskusliitto.  Saatavana osoitteessa: https://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf. Luettu 15.9.2020. 
  3. Haapakorpi, A. & Onnismaa, J. 2014. Ammattien laaja-alaistuminen ja sen työpoliittinen merkitys Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 41/2014. Saatavana osoitteessa: https://tem.fi/documents/1410877/2859687/Ammattien+laaja-alaistuminen+ja+sen+työpoliittinen+merkitys+17102014.pdf. Luettu 15.9.2020. 
  4. Purhonen, K. 2017. Ammattien rajapinnoilla ja kolmannen työn äärellä. Saatavana osoitteessa: https://kirsipurhonen.files.wordpress.com/2017/01/ammattien-rajapinnoilla_valmis.pdf. Luettu 15.9.2020. 
  5. Järvensivu, A. & Pulkki, J. 2019. Työura: yksilön valintoja vai monimutkaista kehkeytymistä? Janus: sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 27 (1), 38–54. Saatavana osoitteessa:  https://doi.org/10.30668/janus.64170. Luettu 15.9.2020. 
  6. Työn murros Suomessa. Tutkimusraportti tulevaisuuden työelämästä ja työn murroksesta 2020. Saatavana osoitteessa: https://www.cgi.fi/fi/lataa/tutkimus-tyon-murroksesta-suomessa. Luettu 15.9.2020. 
  7. Levälahti, S., Nieminen, J., Nyyssölä, K., Suominen, V. & Kotipelto, S. 2019. Osaamisrakenne 2035. Alakohtaiset tulevaisuuden osaamistarpeet ja koulutuksen kehittämishaasteet – Osaamisen ennakointifoorumin ennakointituloksia. Helsinki: Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2019:14. Saatavana osoitteessa: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/osaamisrakenne_2035.pdf. Luettu 15.9.2020.
  8. Dufva, M. & Vataja, K. 2020. Ennakoinnissa tarvitaan surffaamista muutoksen aalloilla. Sitra. https://www.sitra.fi/blogit/ennakointi-vaatii-nyt-surffaamista-muutoksen-aalloilla/. Luettu 15.9.2020. 
  9. Juva, K. & Ruckenstein, M. 2017. Ihanaa, kamalaa ja siltä väliltä. Työelämä muuttuu, miltä se tuntuu? Selvitystyö Sitralle 2017. Saatavana osoitteessa: https://media.sitra.fi/2017/04/10191857/Milta%CC%88-muuttuva-tyo%CC%88ela%CC%88ma%CC%88-tuntuu_selvitys-Sitralle_-Como_07022017.pdf Luettu 15.9.2020. 
  10. LaPointe, Kirsi 2011. Moraalisia kamppailuja, pieniä siirtymiä. Identiteettityön kertomukselliset käytänteet työuran muutoksissa Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 9 (3), 272–276. Saatavana osoitteessa:  https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/87329/46258. Luettu 15.9.2020. 
  11. Mahlakaarto, S. 2010. Subjektiksi työssä. Identiteettiä rakentamassa voimaantumisen kehitysohjelmassa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitös. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/24957/1/9789513939922.pdf. Luettu 15.9.2020. 
  12. Julkunen, R. 2008. Uuden työn paradoksit. Tampere: Vastapaino.
  13. Eteläpelto, K. 2007. Työidentiteetti ja subjektius rakenteiden ja toimijuuden ristiaallokossa. Teoksessa Eteläpelto, K., Collin, K. & Saarinen, J. (toim.). Työ, identiteetti ja oppiminen. Helsinki: WSOY, 90–142.
  14. Siltala, J. 2007. Työelämän huononemisen lyhyt historia. Helsinki: Otava.
  15. Levälahti ym.
  16. Lähdemäki, J., Dufva, M., Laine, P. & Leinonen, T. 2018. Tulevaisuudentekijän työkalupakki. Sitra. Saatavana osoitteessa: https://www.sitra.fi/hankkeet/tulevaisuuden-tekijan-tyokalupakki/?fbclid=IwAR2Ln1SO_66C5UeP8Cs-lunb0-XzPTXFadpjAkBhVY_gjmClcnv6aYITHXY#vaihe-1-trendit-ja-signaalit. Luettu 15.9.2020. 
  17. Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto, R. & Myllyoja, J. 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Saatavana osoitteessa:  http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=18301. Luettu 15.9.2020. 
  18. 18.  Järvensivu ym. 41.
  19. Pryor, R. & Bright, J. 2014. The Chaos Theory of Careers (CTC): Ten years on and only just begun. Australian Journal of Career Development 23 (1), 4–12. Saatavana osoitteessa: https://doi.org/10.1177/1038416213518506. Luettu 15.9.2020. 
  20. Peavy, R. V. 1997. SocioDynamic Counselling: A Constructivistic perspective for the practice of counselling in the 21st century.  Victoria, BC: Trafford Publishing.
  21. Peavy, R. V. 1997. 
  22. Bauman, Z. 1996a. From pilgrim to tourist: Or a short history of identity. Teoksessa Hall, S. & du Gay, P. (toim.). Questions of cultural identity. London: Sage, 18–36.
  23. Baumann, Z. 1996b. Postmodernin lumo. Ahonen, P. & Cantell, T. (toim.). Tampere: Vastapaino.
  24. Richardson, M. S. 2002. A metaperspective for counseling practice: A response to the challenge of contextualism. Journal of Vocational Behavior 61: 407–423.
  25. Bauman, Z. 1996a. From pilgrim to tourist: Or a short history of identity. Teoksessa Hall, S. & du Gay, P. (toim.). Questions of cultural identity. London: Sage, 18–36.
  26. Wittgenstein, L. 2001/1953. Filosofisia tutkimuksia. Helsinki: WSOY.
  27. Bauman, Z. 1996a. From pilgrim to tourist: Or a short history of identity. Teoksessa Hall, S. & du Gay, P. (toim.). Questions of cultural identity. London: Sage, 18–36.
  28. Hyvärinen, M. & Löyttyniemi, V. 2005. Kerronnallinen haastattelu. Teoksessa Ruusuvuori, J. & Tiitula, L. (toim.). Haastattelu: tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 189–222.
  29. Aaltonen, T. & Leimumäki, A. 2010, 120;. Kokemus ja kerronnallisuus – kaksi luentaa. Teoksessa Ruusuvuori, J., Nikander, P. & Hyvärinen, M. (toim.). Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino, 119–152.
  30. Moustakas, C. 1990. Heuristic research. Design, Methodology, and Applications. Nwebury Park: SAGE Publications.
  31. Herman, D. 2002. Story Logic: Problems and Possibilities of Narrative. Lincoln: University of Nebraska Press.
  32. LaPointe, K. 2011. Moraalisia kamppailuja, pieniä siirtymiä. Identiteettityön kertomukselliset käytänteet työuran muutoksissa Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 9 (3), 272–276. Saatavana osoitteessa:  https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/87329/46258. Luettu 15.9.2020. 
  33. Ryan, R. M. & Deci, E. L. 2000. Self-Determination Theory and the Facilitation of Intrinsic Motivation, Social Development, and Well-being. American Psychological Association: American Psychologist, Vol. 55, No. 1, 68–78. Saatavana osoitteessa: https://content.apa.org/record/2000-13324-007. Luettu 15.9.2020. 
  34. Ylijoki, O.-H. 1998. Akateemiset heimokulttuurit ja noviisien sosialisaatio. Tampere: Vastapaino.
  35. LaPointe, K. 2011.
  36. Drake, D.B. Narrative Coaching. The definitive guide to bringin new stories to life. California: CNC Press.