Eväitä työuran loikkiin

Haastateltavilla on keskenään hyvinkin erilaisia vaiheita oman suuntautumisensa hahmottumisessa. Mielikuva urasta saattoi selkeä jo opintojen alussa ja säilyä läpi opintojen ja työuran vaiheiden. Omat valinnat saattoivat kirkastua opintojen loppuvaiheissa esimerkiksi erikoistumisen tai työharjoittelun myötä. Jopa kokonaan uusi mielenkiinnon kohde saattoi löytyä niin opintojen, harjoitteluiden ja harrastusten kautta tai oman kyvykkyyden, vahvuuksien ja soveltuvuuden pohtimisen myötä. 

Osa haastatelluista kuvasi urakäsityksensä suppeutta opintojen aikana. Jotkut mainitsivat, etteivät opintojensa aikana miettineet lainkaan, mitä tulevat tekemään työkseen. Osalla olivat myös jäänyt kielteisinä mieleen sellaiset neuvot, ohjeet ja asenteet, jotka rajasivat kiinnostuksen kohteita tai ammatillisia tulevaisuusnäkymiä:

”[…] jotkut haluaa ehkä vähän rajata niitä mahdollisuuksia, mitä ihmisistä voi tulla […] mulle mun mielestä teroitettiin hyvin selkeesti sieltä ohjaajien tasolta, että meistä amkissa opiskelevista, niin meistähän tulee  pienten tai keskisuurten yritysten työntekijöitä. Et kannattaa niin kuin sen perusteella valita harkkapaikka”  (O6).

Opiskeluvaiheessa ei haastatteluista näyttäydy selkeää juonnetta, joka johtaisi tulevalla työuralla oman osaamisen soveltamiseen epätyypillisissä tehtävissä tai työympäristöissä. Noin viidesosa haastatelluista opiskeli kahta eri alaa, usein jopa yhtä aikaa. Haastatellut mainitsivat seuraavat syyt lisäopintoihinsa:

• Opinnoissa herännyt kiinnostus toiseen (täydentävään) alaan
• Työelämässä tai työharjoittelussa herännyt kiinnostus
• Oman aiemman kiinnostuksen seuraaminen
• Energian ja aktiivisuuden kanavointi
• Merkittävän henkilön suositus tai vaikutus
• Välilliset syyt, kuten toimeentulon varmistaminen tai epävarmuuden välttäminen.

Kun haastateltavia pyydettiin pohtimaan omaa opiskeluaikaansa, vain osa mainitsi opintojensa aikana saamansa ohjauksen. Ohjauksen kuvauksia liittyi paitsi opinnäytetyöprosessiin ja työharjoitteluun myös opintojen kokonaisuuteen ja orientoitumiseen alan työtehtäviin.

Opinto-ohjaus opintojen alussa koettiin aineiston mukaan hyväksi, ja moni suositteli myöhempäänkin vaiheeseen mahdollisuutta katsoa ja arvioida opintojen kokonaisuutta.

Uraloikka ja muutosjoustavuus

Uusien ajatusten omaksumista hitaampaa on syvempien tuntojen ja asenteiden kehkeytyminen. Ihmisten omat ja sosiaaliset odotukset ovat monesti urautuneita, eivätkä alan vaihtoon liittyvä ”itsen vaihtaminen” ja nahan luominen käy niin helposti kuin julkisuuden tai sosiaalisen median uranvaihtotarinat usein antavat ymmärtää (1). Alan ja ammatti-identiteetin muutokseen liittyy väitöstutkimuksen mukaan monenlaisia ruumiillisia tuntemuksia. Heikkilän väitöstutkimuksessa löydettiin irtautumisen, puhdistautumisen ja tuloillaan olemisen kokemuksia (2).

Alanvaihdon siirtymän dynamiikkaa voi ehkä paremmin ymmärtää kysymällä: 

• Mistä ihminen haluaa tai on pakotettu irtoamaan? 
• Miten hän puhdistuu ja oppii pois vanhasta? 
• Miten uuden, tuloillaan olevan löytäminen tapahtuu ja kuinka sitä vaalitaan?

Alanvaihtajan identiteettityö näyttäytyi em. tutkimuksessa raskaana ja yksinäisenä, kun uutta ja haurasta identiteettiä pitää varjella. Haastatellut pystyivät kuitenkin löytämään itseään uuden koulutuksen ja työn avulla ja rikkomaan normien luomia kahleita. Tällöin tarvitaan luottamusta itseen ja muihin, mutta siirtymien keskellä oleva ei voi aina luottaa muiden kannatteluun tai siihen, että hänet otetaan uudenlaisena vastaan.

Seuraavassa tarkastellaan haastatteluaineiston kuvauksia opiskelusta ja työelämästä psykologisen turvallisuuden (3) ja hyvinvointia kannattelevien ulottuvuuksien tai vahvuuksien  näkökulmasta (4). Samalla viritellään pohdintaa siitä, miten ohjauksella voisi lujittaa näitä vahvuuksia ja näin tukea valmiuksia uraloikkiakin sisältävään hyvään elämään.

Autonomia: Tutkimusten mukaan riippumattomuus ja oman elämänpiirin hallinta tuovat vakautta ja uskoa omaan ajatteluun. Ne myös kannattelevat hyvinvointia monenlaisissa elämän tuomissa haasteissa ja ristiriidoissa. Monissa haastatteluissa toistui elämänpiirin hallinnan kasvaminen työuralla, vaikka haastateltava saattoi valita yllättävänkin työnantajan. 

Opiskeluajan kuvauksissa nousivat esiin vahvana myös autonomian loukkaukset, jotka saattoivat innostaa myöhemmin jopa päinvastaiseen, päättäväiseen asiaan tarttumiseen:

” […] mulle 15-vuotiaana sanottiin et joo mun ei kannata enää aloittaa uutta [harrastusta],  kun mä oon niin vanha, niin jälkeenpäinhän se tuntuu ihan niinku et ….” (N2).

Henkilökohtainen kasvu: Tutkimusten mukaan uusien kokemusten kohtaaminen avoimin mielin vähentää stressiä tilanteissa, jossa asiat eivät toteudu toivotulla tavalla. Uraloikkarit puhuivat haastatteluissa paljon tilaisuuksiin tarttumisesta ja siihen kannustamista. 

Moni haastateltavista kuvasi ohjauskeskustelujen positiivista, uuden kohtaamiseen kannustavaa merkitystä. Alasta riippumatta monet ehdottivat, että opinnoissa tulisi kiinnittää huomiota kannustamiseen, rohkeaan tilanteisiin tarttumiseen ja verkostoitumiseen, joka tukisi myöhemmin työelämässä uusien tilanteiden kohtaamista:

”Mä haluaisin rohkaista kaikkia, että maailma on auki. Oikeasti nykypäivän maailma on ihmiselle niin toisella tavalla auki kun se vielä meille oli, että rohkea saa olla ettei ala sitten viiskymppisenä ämpyilemään, että kunpa olisin.” (N7)

Ympäristön hallinta: näkemys siitä, että voi vaikuttaa omaan elämänpiiriin ja ottaa siitä vastuuta auttaa löytämään toiminnan mahdollisuuksia myös tilanteissa, jotka muutoin tuntuisivat umpikujilta. Liian tarkasti  suunnattu ja ulkoisesti hallittu oppimis- tai työn polku näyttäytyi haastateltujen kokemuksissa rajaavana. Moni haastateltava kertoi opiskeluajan jälkeen kohtaamistaan esteistä ja niiden ratkaisemisesta:

”Kun huomas sen niinku työmarkkinoiden vaikeudet niin joutu sitä omaa ajatteluaan laajentamaan, niin sitä olisin kaivannu vielä enemmän opiskeluiden aikana.” (M8)

Elämän merkityksellisyys ja positiiviset ihmissuhteet: Monella haastateltavista valinnat ankkuroivat laajempiin elämän merkityksiin, arvoihin ja päämääriin.  Näissä kuvauksissa mahdolliset vastoinkäymiset suhteutuivat oman elämän kokonaisuuteen ja omaan ja lähipiirin elämäntarinaan. Empatiaa ja kiintymystä tuottavat läheiset ihmissuhteet ohjasivat osalla haastateltavia työuran valintoja. Kokemus hyvän tekemisestä muille kannatteli joissakin kuvauksissa työuran valintoja. 

Itsensä hyväksyminen: Myötätuntoinen suhtautuminen itseen välittyi monessa haastattelussa. Monet pohtivat myös itseluottamuksen kasvua opintojen edistyessä. Opiskelun vaiheiden muistelussa nousi esiin oman osaamisen ja kyvykkyyden, mutta myös oman epävarmuuden tunnistamisen hetkiä. Luottamus omaan osaamiseen, luovuuteen, luontosuhteeseen, arvoihin, asiantuntijuuteen ja selviämiseen oli myös haasteellista:

“Voinko mä tässä nyt rehellisesti sanoa, että mä oon niin hyvä, että mä voitan sen [työpaikan], eli semmonen ehkä pieni epäusko ja niinku ja omiin kykyihin ja taitoihin, niin se ehkä vähän niinku hiipi puseroon jo tavallaan siinä vaiheessa.” (N4)

Uusien ajattelumallien äärelle löytäminen. Haastatteluista nousi esiin erityisiä oivalluksen hetkiä, joissa joku ohjasi uusien ajattelumallien oppimiseen ja alkuun pääsemiseen:

• Opettajien oman innostus tarttui, ja joillakuilla oli opettaja tai muu henkilö antanut vaikuttavan neuvon tai oppimistehtävän. Myös arveluttavat opettajat ja epäonnistuneet oppimistilanteet saattoivat auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia.
• Mieleen painuneet oppimistilanteet ja -ympäristöt olivat joillekuille merkityksellisiä uusien ajattelumallien avaajia.
• Työelämä ja verkostot sekä erityisesti alumnitapaamiset ja työelämäluennoitsijat paitsi innostivat myös vaikuttivat mahdollisuuksien näkemiseen uusilla tavoilla. 
• Monenlainen verkostoituminen, myös vapaa-ajalla, sekä kansainväliset kokemukset saattoivat avata uusia näkymiä ja tuoda uudenlaista perspektiiviä. 

Ryhmän tuki ja kannustava palaute. Muut opiskelijat saattoivat toimia kannustavana tukena toisilleen. Tällöin ryhmäprosessissa saattoi saada erilaisille epävarmuuden ja epämukavuuden tunteille yhteistä ymmärrystä ja sallivaa tukea kokeiluille. Joillain aloilla kannustettiin erityisesti uusien mahdollisuuksien tutkimiseen ja harjoitteluun. Tällöin kokeilujen seurauksia havainnoitiin ja arvioitiin yhdessä osana opintoja.

Toimintakykyisyys uraloikkien lisääjänä tai estäjänä

Työssä ja työelämässä tarvitaan sekä jatkuvuutta ja ymmärrettävyyttä että mahdollisuuksia muutoksiin. Työtä sen paremmin kuin urapäätöksiä ei voi kuvata kerralla ratkaistavien ongelmien sarjaksi, vaan vaihtelevien, yllättävien ja outojen tilanteiden kohtaamiseksi ilman valmiita malleja. Tarvitaan ammatillista toimijuutta ja toimintakykyä, mikä näkyy Markku Toiskallion mukaan valmiutena ja haluna toimia luovasti, kehittävästi ja vastuullisesti ainutkertaisissa tilanteissa ja vuorovaikutusjärjestelmissä, joita luonnehtivat muutokset, epävarmuus, kompleksisuus ja arvo-ongelmat (5). Toimijuuden ja toimintakyvyn sijasta organisaatio- ja työelämäpuheessa korostetaan usein suorituskykyä: välineellistä, anonyymia ja institutionaalista kykyä toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti annettujen tavoitteiden suuntaan.

Uraloikkimisen tai -loikkimattomuuden kannalta on kiinnostava Teemu Suorsan esittämä toimintakykyisyyden jaottelu (6). Yleistävä toimintakykyisyys viittaa pyrkimykseen laajentaa tietoisesti omia ja yhteisiä toimintamahdollisuuksia. Sitä vastoin rajoittava toimintakykyisyys merkitsee tilannetta, jossa yksilö arvioi toimintamahdollisuuksiensa laajentamisen jollain tavoin riskialttiiksi olemassa olevien toimintamahdollisuuksien kannalta. Tällöin yksilö tulee rajanneeksi pois mahdollisuuksiaan muuttaa olosuhteitaan ja voi toimia myös itselleen haitallisesti. Toisto muuttuu toisin toimimiseksi ja yleistävä toimintakyky tulee mahdolliseksi vasta, kun rajoittavan toiminnan haitallisuus tulee ilmeiseksi ja se, mitä kohti liikutaan, tulee epävarmuudesta huolimatta ainakin jossain määrin konkreettiseksi. Dialogi antaa mahdollisuuden paitsi muiden kuulemiseen, muille osoitetussa puheessa myös sen kuulemiseen, mitä mieltä itse on.  

Uraohjauksessa käsiteltävät kysymykset ovat harvoin irrallaan muusta elämästä, ja on varottava, että yksittäistä ongelmaa ratkaistaessa ei synnytetä lisää ja mutkikkaampia ongelmia.

Silti ohjaus voidaan pitää sekä lähellä käytäntöä että lähellä filosofiaa, kuten Kurt Lewinin elämänkentän (life space, Lewin 1948) käsite R. Vance Peavyn sosiodynaamisen ohjauksen menetelmässä  tekee (7). Elämänkentän kartoittaminen tukee holistista havainnointia. Minuuden erilaisten “äänten” (Mihail Bahtin) kuunteleminen tuo esiin erilaisia kertomuksia läheisyydestä ja ihmissuhteista, työstä ja koulutuksesta, terveydestä ja ruumiillisuudesta sekä henkisyydestä (spirituality). Jos ohjausvuorovaikutuksessa on löydetty uusia toiminnan mahdollisuuksia, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuudet äänet saattavat olla aiempaa toiveikkaampia.

Huomioita uraloikkiin kannustamisesta

Oiva-hankkeen tutkimusaineiston valossa näyttäisi mahdottomalta ennustaa opiskeluaikana tai opinto-ohjauksen tilanteissa, kuka on tuleva uraloikkari. SIlti aineiston valossa näyttää tärkeältä, että opiskeluun liittyvä ohjaus tukisi opiskelijoiden omien intentioiden ja päämäärien tunnistamista, niiden toteuttamista ja yhteistä pohtimista. Haastateltavat muistivat vuosienkin jälkeen omia intentioita rajaavia tai tukahduttavia keskusteluita. Ohjattavan intentioiden hiljainen ohittaminen tuli haastatteluissa epäsuorasti esiin esimerkiksi pohdinnoissa työelämässä tapahtuneista oivalluksista. Esimerkkinä intentionäkökulman ohittamisesta ohjauksessa on myös eräs koulutuskäyttöön tallennettu ohjaajan ja yläasteikäisen tytön välinen keskustelu. Ohjattava totesi laajemmin perustelematta haluavansa ryhtyä hieroglyfikirjoittajaksi. Keskustelussa seurasi hämmentynyt tauko, eikä asiaan myöhemmin palattu. Mitä nuori nainen halusi itsessään toteuttaa hieroglyfikirjoittajan tehtävässä: taiteellista, kielellistä, historiaan liittyvää tai jotain muuta intentiota? Se jäi pohtimatta. Positiivisena esimerkkinä puolestaan liittyvät haastatteluissa muistot opiskelijan ainutkertaista elämänkenttää luotaavista ja tukevista ohjauskeskusteluista luottamukseen uraloikkarin omiin mahdollisuuksiin ja hetkiin työuralla, jolloin luottamus näyttäytyi toimintakykynä ja tilanteisiin tarttumisena.

Toinen opiskeluaikojen kuvauksista nouseva ohjauksen teema onkin uran valintojen ja taustalla vaikuttavien mielikuvien yhteinen pohtiminen ja tunnistaminen.

Vaikka urapäätökset ovat yksilöllisiä ja monesti yksinäisiä, toiset ihmiset, joilta saa kannattelua ja joiden kanssa keskeneräisistä ja kehkeytyvistä suunnitelmista voi puhua ääneen, ovat tarpeen.

Mielikuvat hyvästä työurasta saattavat koulutuksessa siirtyä osin tiedostamattomina tai annettuina ja periytyä kaukaakin. Haastatteluaineistossa jotkut haastateltavat ihmettelivät opiskeluympäristönsä ahtaita rajauksia, joita ilmensivat joskus kanssaopiskelijat, joskus opettajat ja ohjaajat, joskus koko yhteisö. Kokeiluille avoin opiskeluympäristö ja -yhteisö sen sijaan tuki myös vaihtoehtoisia, yksilöllisiä mielikuvia hyvistä työurista.

Psykologinen turvallisuus on kolmas aineistosta nouseva, uraloikkia tukevan opiskeluympäristön ja ohjauksen teema. Yllä on kuvattu havaintoja haastatteluaineistosta psykologisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannattelun näkökulmista, ja Oiva-hankkeen eri ammattialoja on tarkasteltu yhteisöinä, heimokulttuureina, tämän julkaisun artikkelissa “Mistä uraloikkari ponnistaa”. Psykologinen turvallisuus rakentuu koko opiskeluyhteisön toimintakulttuurissa, ja niinpä jokainen – ohjaaja, opettaja kuin opiskelutoveri – voi olla tukemassa  ja kannustamassa toisia kohti omanlaistaan ja sellaisenaan arvokasta ammatillista toimijuutta. 

Lähteet

1. LaPointe, Kirsi 2011. Moraalisia kamppailuja, pieniä siirtymiä. Identiteettityön kertomukselliset käytänteet työuran muutoksissa. Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 9 (3), 272–276. Saatavana osoitteessa: https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/87329/46258. Luettu 15.9.2020. 
2. Heikkilä, M. 2019. Alanvaihto ja ammatillisen identiteetin muutos ruumiillisina tiloina ja tuntemuksina. Aikuiskasvatus 39 (1), 19–33.
3. Schein, E. H. 2018. Can learning cultures envolve? Saatavana osoitteessa: https://thesystemsthinker.com/can-learning-cultures-evolve/. Luettu 15.9.2020. 
4. Ryff, C. D. 1989. Happiness is everything, or is it? Explorations on the meaning of psychological well-being. Journal of Personality and Social Psychology. 57 (6), 1069–1081. Saatavana osoitteessa: https://psycnet.apa.org/record/1990-12288-001. Luettu 15.9.2020. 
5. Toiskallio, J. 2001. Postmodernin pedagogiikkaa: Kuinka käy toimintakyvyn ja viisauden? Teoksessa Huhmarniemi, R., Skinnari, S. & Tähtinen, J. (toim.). Platonista transmodernismiin: Juonteita ihmisyyteen, ihmiseksi kasvamiseen, oppimiseen, kasvatukseen ja opetukseen. Turku: Suomen kasvatustieteellinen seura.
6. Suorsa, T. 2011. Kokemuksen yksilöllisyys, yhteisyys ja yhteiskunnallisuus: Subjektitieteellisestä kokemustutkimuksesta. Teoksessa Latomaa, T. & Suorsa, T. (toim.). Kokemuksen tutkimus II: Ymmärtävän psykologian syntyhistoriaa ja kehityslinjoja. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 174–231.
7. Peavy, R. V. 1997. SocioDynamic Counselling: A Constructivistic perspective for the practice of counselling in the 21st century.  Victoria, BC: Trafford Publishing.